Temppuja

Hämäryydessä ja kosteudessa on koitettu viihdyttää itseämme erilaisin tempuin. Pihasshan meillä on maalaisagility-esteitä: muutamia puunrankoja joiden yli voi mennä,  likakaivonkansi jonka päälle voi hypätä, penkki jonka  voi alittaa, muutama keppi kierrettäväksi jne. Nukan kanssa on harrastettu koko rataa Ja Rikan kanssa ylityksiä ja kiertämistä. No tehtiin Nukan kanssa hyppysarjoja. Rikka tuli siihen. Ensin katseli touhua ja sitten lähti mukaan. Niinpä meillä oli oikea sirkus! Nukka hyppää kahden esteen yli ja Rikka perässä kävelee kahden esteen yli. Minä ohjeistan: hyppy - yli - hyppy -yli.
Nyt on molemmilla sirkuseläimillä seuraava temppu harjoituksessa. Olen kyykyssä, pidän keppiä edessäni ilmassa (ei korkealla) ja koitan saada Nukan hyppäämään ja Rikan astumaan kepin yli. Jo onnistuu, tosin molempia täytyy vielä avittaa toisen käden houkutusnamilla. Rikan kanssa tämä onkin varsinainen temppu kouluttajalle . Rikka yrittää tietysti saada namin (näkkileivänmuru) kurkottamalla ja kouluttaja yrittää saada kätensä venymään. Jatketaan harjoituksia. Milla menee tarhaan, kun Rikka harjoittelee. Milla tekee yleensä pari tassunanto-temppua ja siirtyy sitten katselijaksi.

Melkein neljä vuotta sitten opetin Nukalle pinta-temppua http://kukkipuun.vuodatus.net/blog/archive?&y=2008&m=01 .
Nyt sain päähäni jatkaa harjoituksia! Otin paperiarkin , pistin sen lattialle. Nukka haisteli ja tutkisteli. Otin arkin, vein sen kauemmaksi Nukasta, osoitin arkia sormella ja sanoin: "pinta". Tulos tässä.

Ei ihan täydellinen suoritus, mutta lienee Nukassa vähän muistihirviönkin vikaa.













Muuten on vietetty pitkän pitkiä hämäränhetkiä.

Juhlintaa ja reippailua

Viime lauantaina 11.10. Kukkipuun kennelin esikoispentu Tshokka täytti 15 vuotta.

Kuva on viime kevään katselmuksesta ja sen on ottanut Päivi Reiman.

Tshokka voi hyvin, kuulo on siltä heikentynyt , mutta se on opiskellut käsimerkit - kuuntelemisen tahto on tallella. Tshokka pitää edelleen koira- ja hevoslaumat järjestyksessä.

Onnea mahtavalle Koiralle!



Me täällä juhlimme Tshokan synttäreitä reippaalla metsäretkellä viiden koiran ja kolmen ihmisen voimalla.

Kuvassa etualalla Vappu ja Raiku, taustalla Milla ja Nukka sekä lähes piilossa Aihki puunoksan kimpussa.
Kuvan otti Vapun emäntä.
Metsäretki sujui mainiosti, koirat juoksentelivat siellä tällä ja ihmiset kävelivät ja rupattelivat. Paluumatkalla jälkimestari Raiku suoritti uroteon : kävi hakemassa kadonneen esineen (Vapun emännän tumpun). Sai ansaitsemansa taputukset ja hyvä-huudot.
Retken alkussa sen sijaan oli hiven säpinää. Ensinnä vierailijat hätkähtivät kun tien vieressä oli ollut miehiä kiväärit kourassa. Vappu seurueineen saapui meille ensimmäisenä ja vastaanotto oli ystävällinen (Millahan siis tulee toimeen kaikkien kanssa ja Nukka Vapun kanssa). Sitten saapuivat porokoirat (joihin pätee edellisen sulun lauseke). Ne olivat kiinnostuneita uudesta koiraneidosta - ja sehän otti Nukkaa päästä! Jäykkäkouristus iski (pitäisiköhän se rokottaa) ja Vappu sai osakseen mahtavat ärinät ja hyökkäilyt. Ou, ou. On se mahoton (siis Nukka) aina sen pitää olla Best in the show.

Sunnuntaina vuoltiin taas Rikan kaviot. Meeri on hoitanut vuolujen välillä kavioita isolla viilalla ja nyt ne olivatkin niin hyvässä kunnossa ettei Tiinan tarvinnut tehdä niille paljon mitään . Hyvä Meeri!
Juhlimme tätä asiaa pitkällä metsäkävelyllä - Meeri, Rikka, Nukka ja minä.

Tänä aamuna kierreltiin joen rantoja. Vettä riittää.

Milla pysyttelee turvallisen matkan päässä vedestä.

 Nukka käy hörppimässä sitä.

Tässä oli jotain tosi mielenkiintoista - majavan kulku-ura.









Iltapäivällä kuljeskelin lampaiden ja aasin seurana kotiniityllä. Eivät ne paljoa minusta piitanneet, lumen alta oli paljastunut ruohoa. Nukka kulki seuranani ja päätin tehdä esineen- etsintä-harjoituksia (mistä tulikin mieleeni?) Kävin hukkaamassa tumppuni kivien koloihin ja ruohikkoon. Ja Nukka etsi ja toi. Touhu kuullosti varmaan hauskalta, koska Rikka päätti liittyä joukkoon. Vähän jännitin uskaltaako Nukka ottaa tumpun, kun Rikka melkein seisoi sen päällä- uskalsi. Sitten tehtiin vielä "oman" etsintää eli asetin kädestäni yhden kävyn käpykasaan ja Nukan piti ottaa juuri se käpy. Tämä on varmasti koiralle ällöttävän helppo tehtävä, mutta minuun se tekee vaikutuksen. Rikka oli kulkenut mukana kun näitä puuhattiin ja se päätti alkaa kunnon leikin. Se juoksi pikkulenkkejä, tuli eteeni seisomaan, turpa pitkällä, korvat takana ja päästeli yniseviä ääniä. Tajusin että se ehdottaa jotain leikkiä, mutta en kyllä keksinyt mitä. Niinpä sitten juoksin vähän itsekin. Rikka juoksi villinä, heitteli jalkojaan ja huuteli, teki pitkiä kierroksia, ajoi välillä lampaita. Nukka oli poistunut pihaan. Rikan meno oli hurjaa. Vaikka se aina kääntyy, ennen kuin tulee liian lähelle, otin varmuudeksi oksan kädenjatkeeksi ja se vaihtoi suuntaa vähän kauempana.

Kuminauhaa

Taas kirkas päivä! Käytiin kuvaamassa pellolla sitkeästi majailevia joutsenia.

Kovin lähelle en päässyt kun lumi narisi kenkien alla ja joutsenet valpastuivat. Koirat olivat tutkimassa läheistä latoa: Nukka sisällä ja Milla ulkopuolella. Nukalla oli kiihkeä kaivuuhomma menossa enkä saanut sitä ladosta pois kuin menemällä valtaamaan sen kaivoksen. Sitten vähän äkseerasin Nukkaa ja lopulta sanoin, että " hyvä" ja samassa se ryntää latoon uudestaan. Nyt tuli kylläkin pois ihan karjunnan voimalla.

 







Lumi on siitä hyvä elementti, että se tekee ihmisen vähän tasa-
arvoisemmaksi koirien kanssa. Minäkin huomasin, että tällä tiellä oli kulkenut yksi sauvakävelijä, yksi kissa ja muutama pikku piipertäjä.

Kaikkihan tietävät, että jokaisella kunnon koiralla on henkinen kuminauha omistajaansa.  Tietysti meilläkin. Millan kuminauha on vanhetessaan menettänyt joustavuuttaan ja Milla pysyttelee lähellä - nauha ei  veny. (Millaa voi käyttää esimerkkinä siitä, kuinka kärsivällisyys palkitaan. Neljätoista vuotta odottelin ja nyt minulla on täydellinen lähikoira!)

Tässä Milla odottelee Nukkaa porukkaan. Nukan henkinen kuminauha on vielä joustava: se venyy ja







ja venyy ja venyy ja lopulta kiskaisee koiran vauhdilla takaisin!

Rikalla on toki  myös omanlaisensa henkinen kuminauha - aika venyvä mutta pitävä. Rikan kuljetusnaru on oikeastaan vain koriste. Se päättäisi/päättää lähteä, ei sitä minun voimilla pidellä. Metsässä ja kotitiellä annan sen usein kulkea vapaana mukana. Jos se päähänsä karata, se karkaa kotiin!






Nukan aamupusu Nippanapalle - liekö kuminauhan vahvistusta?