perjantai 17. lokakuuta 2014

Syksy etenee


Syksy etenee. Maa on jo kova jalkojen alla. Emäntä kaivanut toppavaatteet jokapäiväiseksi asusteeksi. Illat on pimeitä ja Rikka ja lammasporukkansa menevät hyvissä ajoin sisätiloihin.Kissat pistäytyvät ulkoa ja villiävät iltasin sisällä. Ja koirat juoksevat!
Olemme nauttineet sukulaisten (emännän) seurasta. Ilmojen salliessa tehty kävelyretkiä sinne ja tänne.


Pyhäselän autioilla rannoilla.













Nivajoen sillalla - epätoivoinen yritys saada koirat somasti kuvaan.















Elovaaran ulkoilupolulla. Nyt vasta saimme aikaseksi kävellä näissä maisemissa - kyllä kannatti, aivan ihana polku!

















Rikka tervehtii vieraat. Lampaat on ujompia, ne häipyvät ensin piiloon - tulevat sitten ajan kanssa jos tulevat. Takkuhan on tietysti yli-iloinen vierailijoista.










Rikan hoitohetki alkaa.  Perusteellien hellittely, vähän harjausta ja kavioiden putsaus. Välillä muistutellaan taitoja(!): luoksetuloa, seuraamista, kiertämistä, esteiden ylikävelyä. Useimmiten ilman riimua. Joskus sujuu hyvin, joskus niin ja näin.





Meillähän ei koirat kerjää, pitävät vain seuraa leivän syöjälle.















Lalli valmiina iltapuuhiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti