perjantai 7. marraskuuta 2014

Viikko vierähtänyt

Säät ovat tuoneet vaihtelua elämään; aurinkoista pikkupakkasta, sadetta veden ja nyt viimeksi lumen muodossa.







Siltä varalta että talvi oli nyt tässä, näpsin lumikuvia.













Aamulla Takku "Tulithan sieltä viimein."





























Aamupäivällä kotikuusessa oli Jotain merkillistä. Molemmat koirat tuijottivat kuusta herkeämättä ja VAITI!  Yritin itsekin kurkkia mikä siellä oli, mutta en kyllä huomannut mitään. Ja koirat tuijottaa, välillä vaihtelivat tähystyspaikkoja. Jäi arvoitukseksi.

 Pyhäinpäivänä - se aurinkoinen päivä - koirat viettivät todellisen liikuntapäivän. Aaamukävely suunnattiin metsään . Hepoharjun päällä tiemme erosivat. Koirat viuhahti rinnettä alas ja kaukaisuudesta alkoi kuulua ajohaukkua. Jonkin ajan kuluttua kaikenlaista muutakin haukkua - kenenkähän metsästyksen menivät sotkemaan? Minä palasin kotiin ja hetken kuluttua pihaan saapuu kaksi läähättäjää.
Metsässä oli selvästi joku koiran kanssa saalista etsimässä ja sen seurauksena minulla pihassa kaksi levotonta koiraa. Ynnä yksi aasi ja kolme lammasta ihmetellen tapahtumia.  Kissat nukkuivat sisällä, nehän noudattavat omia aikataulujaan.
Päätin sitten, että menen koirien kanssa muualle. Lähdettiin Elovaaran polulle. Mukava ilma, koirat kulki ( siis Takkukin) kauniisti. Niinpä päätin tehdä vähän pitemmän lenkin ja alettiin seurailla luontopolkua. Se oli virhe. Takku näet päätti, että nyt riittää kiltin perhetytön esittäminen ja pisti vetovaihteen päälle. Lisäksi tällä polkuosuudella oli muitakin ihmis- ja koirakulkijoita ja suolla kykkijöitä. Selvittiin melko kunniallisesti.
Ajettiin kotiin. Päästin koirat autosta ja ne syöksyvät  yhteistuumin metsään. Tämmöistä ei ole ennen tapahtunut, enkä osannut varautua siihen, että muistivat mikä siellä metsässä oli meneillään.


Puolen tunnin kuluttua oli tuvassa tällaiset otukset.

Tämän päivän jälkeen tulikin sitten monta sateista päivää, joten oli hyvä että koirat olivat juosseet varastoon. Vai mitä?






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti