tiistai 5. marraskuuta 2013

Kohtaus syksyisellä kedolla

Tänään aamupäivällä puuhastelin kotoaskareita sisällä. Koirat pihassa ja lampaat ja aasi omassa tarhassaan. Kissat sisällä nukkumassa. Kuljeskelin pölyrätti kourassa ja satuin vilkaisemaan ulos.


Ja siellä olivatkin Takku ja Rikka pitämässä seuraa toisilleen. ( Kuvasin tapahtuman ikkunan läpi. Kuvien mahdollinen epätarkkuus johtuu siis ikkunoiden puhtaus/likaisuusasteesta.)


Onneksi rauhallista tutustumista puolin ja















ja toisin.
















Yhteiseloa.
















Tämän jälkeen Rikka ehdotti juoksuleikkiä ja Takku pinkaisi pihan puolelle. Ja huomasin, että olin jättänyt portin auki edellisenä iltana. Teimme silloin iltakävelyn pimeässä ja sateisessa lammasaitauksessa (lampaat ja aasi sisätiloissa). Leikittiin etsintää - kykin pimeässä ja koirat löysivät.

Sunnuntaina aloitimme reippaasti koulunkäynnin  tutussa porukassa. Saatiin ohjetta suullisesti ja kirjallisesti.
No, nyt aloitettu molempien koirien kanssa positiivisesti ponnistellen perusjutuista : katsekontaktia ja lähelläolemisharjoituksia. On tehty myös sekalaisia asioita, jaa,jaa.

4 kommenttia:

  1. Oikea hyvän mielen kuvasarja tuosta Takun ja Rikan leppoisasta yhteishetkestä. <3

    VastaaPoista
  2. Voi kun ihanat kuvat Takusta ja Rikasta! Eri eläinlajien edustajien välinen ystävyys on tosi kiehtova ja hieno ilmiö. :)

    VastaaPoista
  3. Aika ihastuttava parivaljakko nuo Rikka ja Takku. Onneksi sattumalta löysin tänne blogiisi. Terkkuja Sumpilta!

    VastaaPoista