Hetkiä

Olimme järven rannalla neljän koiran ja kahden ihmisen porukalla. Täysikuu näkyi taivaalla ja tyynessä vedessä. Lähelle lensi muutamia joutsenia keskenään jutellen. Kauempaa Poroniemen takaa kuului suuremman lintuparven kalkatus. Muuten oli hiljaista. itten kuului kaislikosta koiran haukunta, veneessä varmaankin. Raiku, nuoren porokoiran innolla, vastasi haukahduksella ja matalalla murinalla. Vastaus tuli välittömästi. Kun koirat olivat vaihtaneet tietoja siitä kuka ja ketkä ovat ja missä, ne selvästikin siirtyivät yleiseen jutusteluun. Haukahtelivat pitivät taukoa ja taas muistui mieleen asia joka piti vielä sanoa. Muut kolme koiraa - Aihki, Milla ja Nukka .- istuivat levollisen tarkkavaisina kuunnellen haukkujen vaihtoa. Vene lipui joelle. Raiku lähetti vielä loppuviestin: haukahduksen ja murinan - me ollaan vielä täällä. Sitten koirat havahtuivat omiin puuhiinsa.

Aurinkoinen iltapäivä. Rikka-aasi asettui pihassa makuulle nauttimaan sen lämmöstä. Asetuin Rikan viereen , nojasin sen lämpimään rintaan. Rikka köllötti tyytyväisenä. Sen kaviot olivat kaikki näkyvillä. En voinut vastustaa kiusausta. Nappisin tikun maasta ja puhdistelin sen kaviot. Hyvin huolellisesti ja pitkään.  Lopulta Rikka nousi, hieraisi kevyesti päätään olkaani ja lähti syömään.

Toimittelin asioita sisällä, koirat ulkona. Viimeisinä kukkina kasvimaalla vielä kehäkukat. Otin kameran läksin ulos. Nukka huomasi (tietysti) tuloni. Ja silmät syttyi, koko koira oli täynnä iloa. "Otan vain kuvia kehäkukista" ja kliks! Valo ja ilo sammui. Pettynyt koira asettui makuulle.

Sain viestin , että Valle-kissa oli lähtenyt sinne

"missä on se suuri puu

jossa niinkuin omenoita

kasvaa hiiren penikoita.

Puuta vain kun ravistaa

sata hiirtä putoaa."