Kaikki hallinnassa. . . . .

Eipä ole koirat karkailleet pihasta eikä muutenkaan. Vanhoina hyvinä aikoina päästin koirat ulos puoliksi heränneenä ja jäi sisälle keittelemään kahvia. Maalla aidatun pihan ylellisyyttä. Nyt päästän aamulla koirat ulos, puen takin ja kengät,  odotan että käyvät kyykistymässä ja vien ne sitten tarhaan. (Jostain syystä ne juoksevat aina iloisesti ja reippaasti sinne?) Ja sitten ryhdyn kahvin keittoon.
Aamukävelylle lähdetään naruissa, ohi kaikkien niitten paikkojen jonne ovat livistäneet. Päästän koirat irti jonkin matkan päässä. Anna juosta ja kutsun välillä. Hyvin on toiminut - kop,kop. Tauoilla kehoitan/komennan koiria pysymään lähellä. Kotiin palataan naruissa. Aamupäivällä, jos en ole pihassa, koirat on tarhassa. Iltapäivällä ja illalla tuntuvat pysyvän pihassa omia aikojaan - ainakin toistaiseksi. Nukka makoilee paljon tarhassa, Takku talon lähellä.

Sunnuntaina käytiin treenaamassa kaupungissa.




Valmis?

 Seuraa!


Nukkahan tekee kaiken hitaasti ja rauhallisesti. Tässä yritetään juoksuseuraamista.

Kokeiltiin pujottelemista ja seuraamista oikealla ja vasemmalla. Ihan hyvin menee, kun on nami kädessä.

Tehtiin kaikenlaista muutakin, jotkut temput hyvällä ja jotkut huonolla menestyksellä. Nukan suorituksista pitäisi ottaa hupivideo silloin kun sitä kehtuuttaa. Tehtiin luoksetulo. Menin vähän matkan päähän ja kutsuin - ja Nukka lähtee tulemaan kuin hidastetussa filmissä. Ei sitä voinut nauramatta katsoa.

Takku teki treenit kahdessa erässä. Ensimmäisessä osassa päätoiminto oli haahuilu (tästä saimme tiukkaa palautetta, yritetään ryhdistäytyä).

Toisessa erässä (josta kuvat) koettiin onnistumista.

Takun kanssa tehtiin rally-toko kieputuksia ja harjoiteltiin kontaktin kestoa.

Seuraa!

Tehtiinkin pitkä onnistunut seuraaminen. Niin hyvä että lopetettiin siihen. Hyvä Takku.

Maanantaina osallistuttiin Takun kanssa Susirajan lappalaisten rally-toko-treeneihin. Ne olivat sisäparkkitiloissa. Semmoisessa paikassa ei Takku ollut ennen käynytkään. Ja siellä oli paljon koiria. Rallyssa lappalaisia ja vähän matkan päässä kaikkia erilaisia näyttelykoulutuksessa. Ja lappalaisten haukku kaikui ja kumisi! Olosuhteisiin nähden , Takku selvisi mainiosti. Ei haukkunut ja pystyi rauhoittumaan, harrasti toki haahuilua. Tehtiin oikein monen kyltin rata. Monessa kohdassa saimme kommentin  "hyvä, hyvä" ja hyviä ohjeita matkaan.

Kettutyttö ja ilmiantaja

Viime päivinä on tarha ollut ahkerassa käytössä, kuten myös narut kävelyllä. Syynä ei ole hormonijuoksut, vaan ihan tavalliset metsässä juoksut.








Miten päädyttiin tällaiseen vapaudenriistoon? No -

1. syy: Olimme kävelyllä pitkin hankia. Kuljettiin peltoja ristiinrastiin. Koirat juoksivat edestakaisin eli mukana tosi somasti. Sitten muutama metri ennen kotiporttia painuivat metsään, kimeä haukku vain kuului vähän aikaa. Jaa, jaa jänis. Menin kotiin odottelemaan juoksijoita palaavaksi. Odotin ja odotin. Sitten oli pakko lähteä etsiskelemään ja huhuilemaan. Ei tulosta. Hepoharjulla viheltelin ja pysähdyin kuullostelemaan. Ja sieltä tuleekin vaalea vauhtihirmu! Missä Nukka? Pitäisikö palata kotiin? Takku oli toista mieltä. Se katsoi minua aikuisen koiran katseella - kannattaisi jatkaa Hepoharjun päälle. Se oli niin vakuuttava, että päätin uskoa sitä.. Jatkettiin siis matkaa ja harjun päältä näinkin Nukan istuvan jyrkän rinteen puolivälissä. Se käänsi katseensa minuun päin kun kutsuin sitä,mutta ei liikahtanutkaan. Tietysti kutsuin ja komensin useamman kerran, mutta se vain istui hievahtamatta paikallaan. Rinne oli niin jyrkkä, että jouduin kiertämään melkoisen lenkin tien kautta sen luokse - Takku olisi päässyt suoraankin, mutta oli parka narussa. Kun lähestyimme paikallaan jököttävää Nukkaa, se alkoi kaivaa ja haukkua rinteessä olevaa koloa. Ketun pesä! Toiminta vaikutti kiihkeältä, mutta kun sanoin Nukalle" ei ole meidän", se lopetti välittömästi, suorastaan helpottuneen oloisena

2.syy. Seuraavana aamuna sillä välin kun hain  aasia ja lampaita ulos, koirat olivat häipyneet.
Ei kuulu ei näy. Hepoharjun rinteiltä löytyi Takku, Nukka missä lie. Ei ollut ketun pesällä. Takun kanssa tultiin kotiin lähikävelytekniikalla, ihan vain sanan voimalla. Nukka oli kotiportilla.

3. syy. Sitä seuraavana aamuna ensimmäistä kahvikupillista juodessani naapuri  soitti ja kertoi, että koirani ovat heillä - olivat metsästä pelmahtaneet pihaan.

Nyt oli pakko tormistua - seuraavaksi olisivat varmaan avanneet ikkunan yöllä ja kaikonneet!!!

 Muuten on rauhallista.

Rikalta alkaa talvikarva lähteä.

Lapin Laahustajat

Naisten päivän kunniaksi kävimme kaupungilla treenaamassa. Huomasin, että minulla oli koulutettavana joukkue nimeltään Lapin Laahustajat. Kumpikaan koira ei suostunut ottamaan juoksuaskeleita vaikka tarjolla oli kalkkunapaistia! Okei, Nukka kyllä juoksi, kun sanoin että "autoon". Takku oli muissa maailmoissa, ei muistanut millään edes perusasentoa ( vaikka se onkin sen bravuurinumero), maahan meno oli jotain aivan käsittämöntä sen mielestä. Tehtiin sitten kummankin koiran kanssa vähän kääntyilyjä sinne ja tänne - seuraavalla kerralla paremmalla onnella.

 Kotioloissa e isen sijaan ole ollut mitään merkkejä vaitonaisuudesta. Ei varsinkaan pakkasyön jälkeisinä aamuina. Hanki kantaa ja houkuttelee. Hehtaarin piha käy pieneksi, on ihan pako kirmata pellolle ennen aamulenkkiä. No siellä ne olivat taas yhtenä aamuna. Huutelin ja vauhdilla tultiin takaisin - Takku pihaan asti, aidat ei ole sille mikään este. Nukka sen sijaan jäi inisemään aidan taakse (mistä lie mennyt pellolle). Viittoilin sitä kiertämään metsän kautta portille, jonka tehtävä se suoritti vauhdilla ja jäi inisemään portin

taakse. Takku riensi hätiin, hyppäsi portin yli ja sitten porttia vasten niin että sai sen auki ja niin oli molemmat koirat pihassa. Tosin vain häilähtävän hetken, sitten juoksivat avoimesta portista metsään. Ja hirmu kiireellä takaisin.

 Lämpimien öiden jälkeen meno on huomattavasti rauhallisempaa. Pehmeää, upottavaa lunta on sen verran, että vauhti hivenen hidastuu.
Vaan maasto on onneksi vaihtelevaa.

Metsäpolun toinen reuna

ja

 toinen reuna.

Tämän verran vihreää löytyy pihasta, kevään merkkejä kuitenkin.
Kevään merkki sekin, että kissat viihtyvät ulkona, jopa öitä ja jopa Edithkin.
Lumi on vähentynyt ja Rikka seurueineen kuljeksii laajemmalla alueella. Tie on vielä niin jäinen, ettei Rikka oikein tykkää. Se kulkee hitaasti, miettien ja arvuutellen turvallisuutta, kääntyy kotiin ja juoksee sitten pihassa. Metsässäkään ei ole sen kanssa paljoa liikuttu, kun polut on niin salakavalan upottavia. Onneksi on iso piha.