sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Bää-bää!

Eilen liittyi joukkoomme tämmöinen pienokainen. Alkuperäiseltä nimeltään Emma, mutta kun se nimi on meillä jo varattuna , niin olkoon Esmeralda! Esmeralda ei tosiaankaan kaipaa kesyttämistä, se oli koko eka päivän sananmukaisesti kintussa kiinni.
Nukka solmi ensimmäisenä suhteet tulokkaaseen, haisteli ja nuoli. Huomasin että Nukasta ei ole yhtään kuvaa Esmen  (jo nimi lyhentyi!) kanssa. Se johtuu siitä, että muut laumaeläimet eivät suhtautuneet pikkuiseen ollenkaan mutkattomasti. Enkä siis ennättänyt kuvailla. No lampaat, erityisesti Nippanappa, yrittivät karkoittaa laumaa pyrkijän. Rikka lähestyi kyllä ystävällisesti, mutta tilaisuuden tullen ryhtyi ajamaan takaa pientä.

Tässä tutustutaan katokseen.
Tässä tutustutaan katokseen. Esmeralda kiinni minussa, kun ympärillä on tiukkailmeisiä tätejä.





Lampaista Ulpukka osoittautui lammassosiaalisimmaksi,
Päivään sisältyi myös pakkososiaalistamista. Lampaat yhteiseen aitaukseen, Rikan laitoin erikseen. Ja yksi pieni huutaa ja huutaa. Nukka hätääntyy, minä puren hammasta - pakko, pakko. Lähdin sitten Nukan kanssa autolla vähän kauemmaksi kävelylle. Palattuamme lammastarhassa on ihan hiljaista - kunnes meidät huomataan. Illalla  kaikki -  lampaat, aasi, koira ja kissa(Lalli) jakoivat yhteisen alueen . Ja tietysti ehtoisa emäntä.
Yöksi suljin Rikan katoksen toiseen puoleen, lampaat toisella puolen ja siinä ovi auki. Näiden osastojen välillä on aukko, josta lampaat kulkevat, mutta ei Rikka. Hyvää yötä, nukkukaa hyvin, god natt, sov gott! Puoleen yöhön asti kuulin epätoivoista bää-bää-ääntelyä. Sormet korviin.
Aamulla lammasaitauksesta ei kuulu pihahdustakaan. Kauhukuvat mielessä menen viemään aamupalaa porukalle. Siellä on Rikka ja Esmeralda toisessa osastossa ja loput lampaat toisessa. Kaikki rauhallisina ja hengissä.

Eläimet on kyllä sopeutumisen mestareita - pakkohan se varmaan on. Eilen en olisi osannut kuvitella, että tänään otan tällaisia kuvia.
Nyt on kohta puoli yö, Ulkona on hiljaista. Välillä kuuluu pikkuinen bää- huikkaus, mutta se on Esmeraldan viesti toisille lampaille ja Rikalle.

Nukka on jo tänään ollut sitä mieltä, että pikkulammas on tavallista porukkaa. Se käy moikkaamassa sitä niinkuin muitakin lampaita. nopeaa sopeutumista sekin.

Mitä pienempi tai nuorempi eläin, sitä enemmän sotkee rutiineja . Niinkuin joku pikkiriikkinen karitsa. 






Sen sijaan kun aikuinen, iso porokoira Raiku oli meillä hoidossa ja yökylässä - ei mitään erityistä
Kaikki sujui hyvin ja rauhallisesti. Raikulla oli kyllä ajatus siitä, että portin luona kannattaa pysytellä.











Nukka ei  arvostanut Raikun mietteitä - mitä hupatat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti