lauantai 2. marraskuuta 2013

Kaupungin huveissa

Nukka alkoi aristaa toista etutassuaan viime viikon lopulla. Kun ei tuntunut loppuvan omia aikojaan, käytiin eläinlääkärissä (tämä ei ole se huvi). Saatiin kipulääkkeitä ja juoksu/riehumiskielto. Vain narussa tarpeilleen - kolmen viikon ajan. Huh, olen kyllä sitä mieltä että parempi on parantua vähän nopeammin.
Tämä johdantona sille, että sain aikaseksi järjestää Takulle erityisohjelmaa. Eli Takku vieraili koirapuistossa, eka kertaa.



Vappu oli oppaana ja hyvä oli, että oli.











Takku oli näet aivan järkyttynyt moisesta virikemäärästä. Isoja, outoja koiria tuli päin. Takku luikki ihmisten turvaan (kenen tahansa) häntä koipien välissä.









Vaan tunti kun oli oltu puistossa, Takku pystyi nostamaan häntäänsä ja seurailemaan touhuissa mukana. Ja Takun oloa helpotti selvästi, kun puistoon saapui valkoinen klein/mittelspitz. Sitä Takku meni heti tervehtimään häntä heiluen - tuttua näköä varmaankin.
Lopulta oli jo ohjelmassa juoksuleikin viritelmiä vaan kamera ei moisia suostunut tallentamaan.





Jättivauva Takku on Nukan kokoinen tätä nykyä. Vähän jo isompi, mutta muutama sata grammaa kevyempi.

Lelujen käsittelyssä se on edennyt suolistamisvaiheeseen.

Aika hyvin Takku on oppinut talon tavoille: mitä tehdään ja missä ollaan milloinkin. Yöunille menee omaan sänkyynsä(häkkiinsä) ja päiväunille Nukan yöpetille (kamarin nojatuoliin).
Kun vien aamuisin aasin ja lampaat tarhaan, Takku jää odottamaan portin taakse, kiipeää sorakasan päälle. Tähän sen totutin oikein narun kanssa - Takku odottaa ja portti kiinni sen edessä. Aiemmin se luikahti tavalla tai toisella tarhaan. Ja oli oitis elikoiden kauroja popsimassa - ja kaaos valmis!
Muulloin Takku saa tulla aasia ja lampaita hoitamaan. Monesti kun harjaan Rikkaa, Takku  osallistuu. Rikka laskee päänsä alas ja Takku puhdistaa sen korvat sisäpuolelta. Sitten Takku jää istumaan Rikan eteen ja Rikka nuuhkii ja haistelee sitä hyvin tarkkaan. Takku on ihan hiljaa, korvat pikkuisen takana. Tämä on tosi suloista katseltavaa: aasin ja koiran ystävyys. Vaan tämän seurauksena  Takun mielestä Rikka on ihan vaaraton hupijuttu, jonka turpaa voi hyppiä pureksimaan. Hoh-hoi-jaa (joko minä tämän sanoin?)!!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti