Paimensukuisen lapinkoiran Takun, kotikissojen Lallin ja Edithin, suomenlampaiden Unelman, Esmeraldan ja Fatiman arkea ja juhlaa.
torstai 8. toukokuuta 2014
Lapsuus ohi
Vaivasesti vihertää, mutta tarkkaan tutkien syötävää löytyy. Vähän lämmintä sadetta olisi nyt toiveena.
Meeri viilaa Rikan kavioita ja Takku seuraa tarkkana - hetken
sitten on " miun vuoro saada huomiota!"
Kävelyretkellä Meeri harjoitti aasi- ja koirakuiskaajan taitojaan.
No niin, aloitetaan.
Ja sitten kaikki yhdessä ja hallinnassa.
Koirat harjoittelevat rauhallista kulkua aasin seurana silloin kun kävellään tiellä. Se onkin vaikea tehtävä, varsinkin Takulle, koska vauhti on hidasta.
Viikolla on oltu ahkeria. On treenattu raviradan parkkipaikalla ja koirakoulussa. Nukka tekee omia tehtäviää hitaasti ja varmasti. Uutuutena on opeteltu saksalaista käännöstä (!). Nukalla ei siinä ole ongelmaa, mutta ohjaajan aivot meni solmuun. Takku opiskelee kaikkien tehtävien avulla keskittymistä ja kontaktin pitoa. Edistyy hyvin. Koirakoulussa harjoiteltiin yhdessä kulkemista, Takku unohtui haahuilemaan, kunnes yhtäkkiä sai oivalluksen "ai niin" (siitä ihan näki että päässä tapahtui jotain) ja tuli oma-aloitteisesti viereeni seuraamaan.
Tässä Takku ajaa elämänsä ensimmäistä jälkeä. Keskittyneesti, niinkuin olisi tehnyt töitä!
Kuva L&S Featherfox Oy
Ai niin tuosta otsikosta. Takulla alkoi tänään juoksu. Se oli odotettavissa (paitsi tietysti iän puolesta), koska viime viikolla Takku aloitti merkkailupissauksen. Jaa jaa niin ne pennut kasvaa (Takku on nyt 11kk 10päivää vanha).
Hassua miten kaikki koirat samanlaisia, vaikka ovatkin erilaisia. Kauan kauan sitten me osallistuimme Nivan Niityt projektiin. Täällä kävi niittyjen kuvaajia säännöllisin välein. Ja jokaisessa kuvassa näkyy nuori koira Milla. Sitten oli vaihe jolloin ei voinut ottaa valokuvaa, etteikö siihen olisi itseään tunkenut linssilude Nukka. Ja nyt on Takku joka aiheen kuvituksena.
Nukka vakiopaikallaan - ei tarvitse liikkua, tiedän mitä tapahtuu. (Huomatkaa viereen koottu omaisuus).
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti