sunnuntai 14. joulukuuta 2014

....miljoona yksi, miljoona kaksi...........

Vihdoin ja viimein taivas näytti vaaleita sävyjä. Kyllä sitä tummuutta riittikin. Ja sitäpaitsi enää viikko niin päivät alkavat pidentyä.



Nukka vietti yli kolme viikkoa sohvalla maaten ja paastoten. Ja inisten - aika pitkälle pääsin tässäkin tapauksessa laskuissani.
Vaan menihän se ohi.









Takku on kasvattanut hyvän talvikarvan sekä mahtavan itseluottamuksen. Se kävi ihan itsekseen ajamassa jäniksen koivikosta. Seisoskeltiin Nukan kanssa metsän reunassa ja luoksemme pyyhälsi pieni valkoinen (jänis) perässään iso vaalea (Takku).
Kun Nukka poti pesimistään, Takulla oli  seuran puutetta - se oli piipahtanut naapureiden A ja K pihoilla.
Vaan oppiihan se. Aikanaan.




Huviksemme olemme opiskelleet kaikenlaista: hypitty, seurattu, seisottu, istuttu, etsitty lelua ja namia. Kävin oikein netistä kertaamassa rally-tokon liikkeitä. Takku on innoissaan. Kun tarkoituksena on harjoitella hyppyä, Takku on ekana hyppypaikalla ja ennättää suorittaa viisi hyppyä ennen kuin emäntä on suoritukseen valmiina. Mutta tekee sitten ihan nätisti; hyppää ja jää seisomaan.
Luulen että Nukka tykkää eniten jäävistä liikkeistä - ei tarvitse kuin istua, seisoa tai maata niin namia tulee.


Rikka ja lampaat ovat ulkona valoisan ajan. Tässä ovat matkalla jyrsimään puita  ja pensaita, luvallista.













Kissat viettävät kissanpäiviä. Enimmäkseen sisällä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti