perjantai 18. syyskuuta 2015

Nukka 10 vuotta

Tänään olemme juhlineet Nukan ( ja veljiensä) 10 vuotistaivalta.




Takku onnitteluvuorossa - tämä on virallinen merkkipäiväkuva.











Taustalla Rikka lampaat osallistuvat juhlintaan.

Muuten päivää on vietetty rauhallisesti, kuunneltu sisällä sateen ropinaa.

Aamukävelyllä onnistuttiin käymään. Päätin järjestää päivänsankarin ja ystävänsä iloksi yllätyksen. Käveltiin tutulla pellolla ja menin piiloon ihan eri paikkaan kuin ikinä. Siinä sitten katsoin kun kaksikko juoksi vauhdilla tavanomaiselle taukopaikalle ja seisahtui hetkeksi. Kiersivät sitten metsäsaarekkeen ja taas pellolle. Ja saivat hajun - hyvät koirat.



Nukka oli kylläkin järjestänyt minulle aamulla isomman  yllätyksen. Nukka joka ei ikinä milloinkaan ole varastanut mitään minkäänlaisilta pöydiltä, seisoi aamulla kaikessa rauhassa tuvan pöydällä syömässä kissanruokaa. Siis seisoi pöydällä. Olin niin hämmästynyt etten ensin saanut sanaa suustani! Nukka häipyi kyllä heti, kun sain kakistettua " mi-tä-mi-tä??)
En tiedä onko kyseessä suku vai mikä vika, mutta naapurin mallikelpoinen Hilppa teki saman jutun täytettyään kymmenen.

Onnea Nukalle toivottavat Takku, Lalli, Edith, Rikka, Ulpukka, Unelma, Esmeralda ja emäntä.

1 kommentti: