sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

yksi vuosi retkeilyä




Vuosi sitten kamarissamme oli kuusi koiraa, yksi iso ja viisi pientä.
Nyt on meillä tuo vaalea ja nuo tummat isoiksi kasvaneet ovat retkillään valloittaneet sydämiä ja maailmaa. Kaikki retkeilijät ovat onnellisia, hyvinvoivia yksivuotiaita. Kiitokset koirien kotiväelle ja hyvää jatkoa!






Veljekset Venni (vas) ja Nilas (oik.) tähtäävät uusiin seikkailuihin ja välittävät onnittelut veljille ja siskolikalle. (Kuvat koirien omistajien).










Tänään vapun aattoaamu valkeni valkoisena. Aamukävelyllä Takun kuitenkin onnistui löytää lumen alta kynnöspelto. Onneksi toisella pellolla oli reilusti lunta putsautumista varten.
Takku ei valittanut vappusäästä.













Kissojen mielipide oli kuitenkin eriävä.
Onneksi lumi suli päivällä.
















Illalla Takku ja Kaiku aloittivat vapun vieton.
Kunnon riehat kevään (?) kunniaksi.























2 kommenttia:

  1. Myös Jekku-koira vietti syntymäpäiviä. Lähdettiin auto ajelulle Kivilahteen toisen koiran luokse vimmaamaan. Koitereen jää oli vielä vahva, siellä koirat kisailivat, mutta porukassa innostutaan vähä yli rajojen, menivät toiselle rannalle josta eivät tulleet takaisin. Piti lähteä moottorikelkalla hakemaan ja hyvin sitten tulivat mutta kyllä OLI ONNELLINEN SYNTYMÄPÄIVÄ

    VastaaPoista