Taas kirkas päivä! Käytiin kuvaamassa pellolla sitkeästi majailevia joutsenia.
Kovin lähelle en päässyt kun lumi narisi kenkien alla ja joutsenet valpastuivat. Koirat olivat tutkimassa läheistä latoa: Nukka sisällä ja Milla ulkopuolella. Nukalla oli kiihkeä kaivuuhomma menossa enkä saanut sitä ladosta pois kuin menemällä valtaamaan sen kaivoksen. Sitten vähän äkseerasin Nukkaa ja lopulta sanoin, että " hyvä" ja samassa se ryntää latoon uudestaan. Nyt tuli kylläkin pois ihan karjunnan voimalla.
Lumi on siitä hyvä elementti, että se tekee ihmisen vähän tasa-
arvoisemmaksi koirien kanssa. Minäkin huomasin, että tällä tiellä oli kulkenut yksi sauvakävelijä, yksi kissa ja muutama pikku piipertäjä.
Kaikkihan tietävät, että jokaisella kunnon koiralla on henkinen kuminauha omistajaansa. Tietysti meilläkin. Millan kuminauha on vanhetessaan menettänyt joustavuuttaan ja Milla pysyttelee lähellä - nauha ei veny. (Millaa voi käyttää esimerkkinä siitä, kuinka kärsivällisyys palkitaan. Neljätoista vuotta odottelin ja nyt minulla on täydellinen lähikoira!)
Tässä Milla odottelee Nukkaa porukkaan. Nukan henkinen kuminauha on vielä joustava: se venyy ja
ja venyy ja venyy ja lopulta kiskaisee koiran vauhdilla takaisin!
Rikalla on toki myös omanlaisensa henkinen kuminauha - aika venyvä mutta pitävä. Rikan kuljetusnaru on oikeastaan vain koriste. Se päättäisi/päättää lähteä, ei sitä minun voimilla pidellä. Metsässä ja kotitiellä annan sen usein kulkea vapaana mukana. Jos se päähänsä karata, se karkaa kotiin!
Nukan aamupusu Nippanapalle - liekö kuminauhan vahvistusta?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti