Ei, ei olla laitettu Takulle maalaispihaan kuuluvaa juoksunarua. Sen sijaan kun Takulla on juoksu, on sille laitettu kävelyillä naru kaulaan. Myös metsässä, koska näinä aikoina ei voi tietää kuinka komeita uroskoiria metsissä juokseen saalista hakemassa.
Elämän ihmeellisyyksiä on se miten kaksi aikaa voi samanaikaisesti kulkea niin eri tahtiin. Just oli juhannus ja kohta on joulu, mutta voi voi onko vasta yhdestoista juoksupäivä menossa! Nyt juoksu alkaa olla ohi.
Syksyn vauhtikin ihmetyttää. Kuvien välillä on kaksi päivää.
Syksy avaa maisemia ja kulkureittejä.
Hyvä on koiran ja ihmisen tallustella kultaisessa maassa.
Takku rakastaa kävelyitä, erityisesti poutasäällä.
Huonommalla kelillä kannattaa lähteä uusiin maisemiin ja isommalla porukalla, jotta into säilyy. Tässä ollaan Tikkalassa sisareni kanssa metsäkävelyllä. Tihkusade ei haitannut.
Sen sijaan joku aamu sitten , kun satoi tosi rankasti, en meinannut saada koiraa ovesta ulos. Tarkoitus oli kipaista lampolaan aamutoimiin, kuten tapanamme on. Nyt Takku pysähtyy ovelle ja aikoo kääntyä takaisin sisälle. Kehoittelen, että mennään lampaita hoitamaan. Ylensä tepsii, nyt ei vaikutusta. Otan kehoitusäänensävyn käyttöön: mennään! Juostaan muutama metri, annetaan lampaille heiniä, juostaan takaisin sisälle. Odotellaan rauhassa kunnes aurinko paistaa ja lähdetään sitten iloisina ja reippaina kävelemään.
Illalla Takku ja Lalli nukkuvat lattialla yhdessä, taas niin somasti.
Voi nytpä saan mainion kuvan, ajattelen ja hiivin hakemaan kameraa.
Olen jo lähellä, mutta samassa kun laukaisen, Takku nostaa päätään ja Lalli yrittää estää sitä lähtemästä.
Oisko jotain eläinvalokuvauksen kurssia?
Elovaaran riisuuntunutta koivikkoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti