Aavikkosusi

Yksi tämän kesän huveista on ollut veden lappaminen rannalla olevasta veneestä. Ämpärillä kauhon veneen tyhjäksi. Ja jätän auringon tehtäväksi kuivattaa se. Ei ole aurinko oikein luotettava työkaveri. Ennen kuin päästää soutamaan, on vene taas vettä täynnä, Tätä olemme siis toistaneet, pääsemättä vielä vesille. Koirat hyppäävät toivorikkaina kyytiin - josko nyt mentäisiin.
Lapoin taas vettä ja Nukka hyppäsi perätuhdolle. Se huomasi veneessä jättiläishämäkin (tämän kesän tuoma uusi tuttavuus), säpsähti, poistui veneestä kauhistuneena. Lähdettiin sitten polkua pitkin kotiinpäin: Nukka kulkee varovaisesti, maata tarkkaan tutkien - onko lisää kauhuotuksia. Päätelmä tästä tapauksesta on selvä. Nukassa lilluu jossain aavikkosuden geeni, joka varoittaa skorpiooneista! (Saattaa se tosin olla hyeena-geenikin, päätellen Nukan ulkomuodosta. karvanlähtö on näet tehnyt siitä karmean laikukkaan - ihan hyeenan näköisen!)

Muutama aurinkoinen päivä sattui sopivasti, kun etelän kesärenki oli käymässä. Saatiin kerättyä kerppuja.

Salskea renkipoika hujautti pari leppää nurin - kelpasi minun sitten kerätä kerput talteen.













Samaisessa aurinkoisessa rytäkässä kävimme rannalla.

 Joku nautti vedestä ja tuulesta.

Jotkut nauttivat jostain muusta.
Ah nuotio - aina sinne on jotain edellisiltä kävijöiltä karissut. Milla löysi luun, Nukka etsii vielä.