maanantai 3. helmikuuta 2014

Hiihtokausi avattu


On saatu lunta maahan. Aamuna muutamana lähdettiin sitten jäälle hiihtämään (siis minä hiihdin, koirat tarpoi ja juoksi hangissa). Lähtiessä kului tietysti muutama tovi, että Takkua lakkasi kiinnostamasta lumessa suihkivat suksen kärjet ja ilmassa heiluvat sauvat. Sitten luisti suksi ja matka mukavasti. Kotimatkalla molemmat koirat sitten- pari tuntia jäällä juostuaan- pitivät varsinaisesti juoksuksi. No oltiin kotinurkilla, joten hiihtelin perässä. Tienhaarassa olikin Nukka odottamassa, Takusta ei havaintoa.Tiellä oli naapurien ja koiriensa jälkiä (meillä maalla on intiaanitaidot kunniassa), joten en hämmästynyt kun naapurista soitettiin, että heillä on ylimääräinen koira. Todettiin vain, että jaa-jaa nyt on Takku tässä vaiheessa. Aikoinaan on palauteltu Kaisaa, Millaa, Hilppaa, Nukkaa ja Lempiä.

Nukan juoksu on onnellisesti ohi ja on suhteellisen hiljaista. Ennen lumen tuloa käveltiin metsissä ja pelloilla pitkiä lenkkejä kun joka paikkaan pääsi helposti. Kävelyseurana omien lisäksi tuttuja koiria. Takku on onnessaan koiravieraista ja Nukkakin käyttäytyi  säädyllisesti, jopa Lempin kanssa. Melkein huokasin helpotuksesta. Kunnes tänään meillä sitten oli verta hangella. Nukka ja Lempi ottivat tulisesti yhteen - Nukka tietysti aloitti. Molemmat koirat ovat hengissä, Nukka vähän nilkuttaa. Voi räkä ja rähmä!!! Googlasin jo ongelmakoirakouluttajia ja keräsin hyllystäni iltalukemiseksi koirankasvatuskirjoja.



Takku ja Edith ihmettelevät valoilmiötä.  Takkuhan on riepottanut ja riepottaa Edithiä kuin lempileluaa. Kuitenkin, jos Takku ei meinaa huomata kisulia, Edith kipittää luokse puskemaan. Ja Lalli, joka on itse kouluttanut Takun rauhalliseen seurusteluun, saattaa hetken puskettuaan yllyttää Takkua hyppimään. Liikuttavin Takun ystävistä on kuitenkin Rikka. Joka päivä ne pitävät lyhyemmän tai pitemmän yhteisistunnon päät yhdessä. Monesti kun Takku touhuaa tarhassa omiaan (kaivelee kakkoja) Rikka tulee sen viereen ja työntää päätään - huomaa minut.












Tässä näyte Nukan ruokailutavoista.
Nirso, mikä nirso. Kai sieltä pohjalta jotain herkkua löytyy.

























Ei kommentteja:

Lähetä kommentti