Hellepuuhia

Helteitä on ollut, on.
On ollut niin kuumaa, että koirakin täytyy iltakävelyttää ilmastoidussa autossa!


Juuri nyt taivas on pilvessä ja ikkunasta kuuluu sateen lotinaa. Eikä ole kovin kuumaa.

Puuhat helteillä ovat yksinkertaiset. Ajetaan järvenrantaan, heitellään Takulle keppejä, risuja veteen ja se se käy ne hakemassa.

Takku hakee innolla isot ja pienet kepit. Oikein innostuksissaan haukuu, että heitä jo.

Mutta tämän syvemmältä ei Takku keppejä hae. Maha ei saa kastua missään tapauksessa. Jos risua  ei kurkottamallakaan saa, olkoon sitten järvessä. Heittäkää uusi! Ja tottelevainen emäntä tai muu mukana olija heittää, tietysti.

Toinen helleharrastus on varjossa makoilu.

Kolmas asia, jota helteellä voi harrastaa, on sisällä makoilu.

Kissojen hellepuuhat on samanlaiset, paitsi vedessä kahlaaminen.


P.S. Aamuisin kävellään ihan vanhanaikaisesti .

Mitä ihmettä?

Aamulla heräsin siihen, että Takku nuoli poskeani. Mitä ihmettä? Se ei minua herätä. Saattaa tepsuttaa sängyn vieressä, kun olen puolihereillä, mutta painuu takaisin nukkumaan, kun sanon "nukutaan vielä". Ja nyt se istuu sängyssä vieressäni ja herättää minua, hyvin lempeästi.
Katson kelloa ja arvoitus ratkeaa. Olen nukkunut 'pommiin'. Normaalisti tähän aikaan olen juonut aamukahvit ja päästän Takun ulos.

Käyskennellään omassa pihassa (ei kuva) lammasaitauksessa. Havahdun valtavaan sirkutukseen. Se tulee aidan viereltä ja Takku seisoo siellä. Ettei se vaan!! No ei onneksi. Pieniä lintuja lentelee ja piipittää verkkoaidan toisella puolella ja Takku on hölmistyneenä toisella puolella. Linnut, selvästi poikaset, yrittävät tulla aidasta pihan puolelle. Siirrän Takun syrjään ja tarkistan onko maassa uhreja, ei ole. Mutta sen sijaan maassa on pesä, josta asukit on selvästi häädetty. Siirrän pesän aidan toiselle puolelle - jotainhan pitää tehdä. Häivymme paikalta Takun kanssa.
Ihmettelen miten se pesä oli selvinnyt tähän asti. Pihassa kaksi kissaa ja koira. Onneksi olivat lentotaitoisia.

Toin lampaille juhannusmyrskyn kaataman karahkan. Ei tietoa mikä puu, tuossa se on kasvanut vajan vieressä ja rojahti tielle. Oli mikä oli, lampaat kuorivat sen hetkessä.

Lampaiden jälkeen tulivat kissat. Ja puskivat ja kiehnäsivät. Mitä ihmettä siinä oli? Ei aavistustakaan. Jotain kuitenkin. Lalli asettui makuulle karahkan viereen eikä millään meinannut siirtyä, vaikka lampaat tulivat järsimään loppuja kuoria. No lähtihän Lalli, kun Unelma sitä pökkäsi. Lalli hyppäsi syliini valittamaan vääryydestä.

Seuraelämää

Tänään oli aamulla kymmenen astetta  viileää -jees! Käytiin Takun kanssa  pitemmällä kävelyllä, talsittiin vähän varastoon tulevien helteiden varalle . Matka sujui leppoisesti. Isolla maantiellä Takku tuli oma-aloitteisesti viereen seuraamaan autojen tullessa vastaa. Paria omasta pihastaan haukkuvaa koiraa Takun oli pakko kommentoida. 

*Eilen
saimme pitkästä aikaa naapurin Kaikun puolipäivähoitoon. Aamu oli poutainen (ja itikkainen) ja teimme ensin pienen kävelylenkin venerantaan.

Sitten koirat vimmasivat pihassa  juosten ja leikkien.

Pienen sisällä vietetyn lepohetken jälkeen sama juttu taas.

Kun Kaikua tultiin hakemaan,koirat tietysti aloittivat innokkaan leikin. Samalla alkoi sataa rankasti. Takku-prinsessa loikkasi sisälle ja eroaminen kävi kitkattomasti.








Toissa päivänä kävimme Raikun ja Tassun kanssa treenaamassa salaisessa treenipaikassa Hammaslahden maastoissa. Tehtiin Takun kanssa kaikkea kivaa kuten ruutua ja seuratessa pyörimistä. Lisäksi yritettiin opiskella merkin kiertämistä ja sutjakkaa kääntymistä. Sitten tavalliseen tapaan pihassa riehumista (koirat) ja kahvittelua (emännät).

Toissapäivän eilisenä ajettiin Pyhäselän rannoille, kahlailtiin vedessä ja käveltiin metsässä.

Vietettiin seuraelämään ihan kaksistaan.

Toissapäivän toissapäivänä osallistuimme Vaarojen jälkijehujen kenttätreeneihin (kuvat Tuija Lehtonen). Ja siellähän oli taas koiria pikkiriikkisistä tosi isoihin! Harjoiteltiin ohituksia ja yhdessä oloa. Hyvin sujui, Takku oli hiljaa ja rauhallisesti, kontakti emäntään oli välillä hukassa, mutta kaikkeahan ei voi saada.

Yksi lipsuminen hyvästä käytösestä Takulle sattui. Oltiin jo aloitettukun porukkaan liittyi meille tuntematon iso iso koira. Siihen piti reagoida. Mutta yhdessä oleskelun jälkeen , treenien loppurauhoittumisessa, Takku retkottaa rentona ja uusi iso on koira lähellä. Mahtavaa ja emännällä hyvä mieli kuin harakalla.

Juhannus vietettiin perheen parissa perinteiden mukaisesti. Myrskystä huolimatta "kokko" paloi ja grillaus onnistui. Ja perinteita noudattaen juhannusta vietettiin toppatakissa ja villahousuissa.
Myrsky harvensi taas pihapuita, onneksi oli reipas nuoriso raivaus apuna.

Takun ylimääräiseksi onneksi säät olivat viileät. Takku pääsi kunnon juoksulenkeille. Urheilusuorituksen jälkeen täytyy venytellä kunnolla, tietysti yhdessä.

Lampaat ahertavat maiseman hoitotöissä. Takku ahertaa lampaan hoitotöissä.

Kissat ovat yöt ulkona ja nukkuvat päivät sisällä. Onneksi päiväunet kanssani.

Mukavia rientoja

Vietimme Takun kanssa pari mukavaa päivää Möhkössä mainiossa ihmis- ja koiraseurassa.

Takulla olikin oikein makeat oltavat: se oli ainut narttu herraseurassa - parhaimmillaan viisi urosta viihdyttämässä.
(kuva Tuija Lauronen)

Takku tutustuu Ukkoon ja Uljas ja Urmas katsastavat Takun.

Metsässäkin piti virittää leikki - ja Takku oli tehnyt valintansa.

(kuva Tuija Lauronen)

Toki mukana oli myös Takun poika Venni (kuva Tuija Lauronen).



Mutta täytyy myöntää, ettei tuo oma poika kovin kiinnostanut Takkua, muut poijat olivat houkuttavampia.

Ihmisillä jotain toimintaa, Venni ja Takku odottavat. Kovin arkista perhe-elämää.

Ihmiset ja koirat harrastivat yhdessäoloa. Tehtiin rally-tokoa, matkustettiin pikkulaivalla maisemia katsomassa, syötiin, kahviteltiin ja saunottiin (ei koirat).



(kuva Tuija Lauronen)

 Ja käveltiin metsissä ja joen rannoilla. Aamulla, päivällä ja illalla.

Kiitos kaikille! Tulimme kotiin ihanan uupuneina ja virkistyneinä.

Seuraavaksi meillä oli ohjelmassa paimennusta Kerimäellä, Susirajan lappalaisten järjestämänä Pohjolan tilalla.


Ensinnä lampaat ja Takku suorittivat tutustumisen. Varsinkin lampaat tarkasti arvioiden.

Sitten Takku neuvotteli lampaiden kanssa toimintastrategian. Ehkä ohjeisti?

Sitten hommiin.


En tiedä mitä elikot olivat  keskenään sopineet. Lampaat seurasivat minua ja Takku hipsutteli perässä.

Takku  on lampaiden ystävä, ei komentaja. Hyvä niin.

Porokoira Tassu (tietysti emäntineen ) oli meillä matkakaverina.

 Tassun paimennuksessa oli vauhtia ja vimmaa Takunkin edestä.

Välillä into meinasi mennä liialliseksi.

Mutta ihailtavasti Tassu oli emäntänsä hallinnassa. Suorastaan vau!

Ja paimennus jatkui.




Mukavaa oli, hauska katsoa monenlaisia koiria ja monien paimennuksen oppimista.

Kesäistä

Täydessä kesässä elellään.

Kukkaniityillä kävellään.

Takku vetää perässään pitkää narua, ihan laillisuuden vuoksi.

Toukokuun lopulla kävimme kaveroimassa Liperin päiväkotilaisia. Alussa oli mukana 5 valkoista koiraa ja yksi valkoinen alpakka. Onneksi mukaan liittyi vielä yksi musta ja yksi ruskea koira - "etteivät lapset saaneet käsitystä että kaikki eläimet ovat valkoisia!"
Aika kului rattoisasti ja rapsutuksia riitti. Takun tosin täytyi välillä sanoa muutama huomautus sille alpakalle. Alpakka ei välittänyt Takun toimista, katsoi vain halveksivasti ja jatkoi seurustelua ihmisten kanssa.

Viime viikonloppuna kierrettiin Kalliojärvi porokoirain ja emäntänsä kanssa. Mukava retki lämpimässä kesäsäässä.

Noin matkan puolivälissä ihmiset halusivat istua ja levähtää. Koirat sen sijaan halusivat juosta ja riehua tasaisella pikkusuolla. Päästettiin ne irti - eikä uupumuksesta ollut jälkeäkään.

Retken päätteeksi kahviteltin laavupaikalla. Tulta ei tehty koska koko maa oli  (on edelleen) tulentekokiellossa.











(Kuva Tassun emäntä)

 

Ulpukan muistolle

Pihatuomi kukkii sitkeästi, vaikka syysmyrsky kaatoikin siitä lähes puolet. Omenapuu on puhjennut kukkiin. Kaiken tämän elämän voiman keskellä Ulpukan maallinen matka päättyi. Särkyneet sydämet ovat täydessä kukassa.


Ulpukan voimat ehtyivät. Liekö yhdeksän elettyä vuotta ja ankarat helteet syynä. Se liikkui vaivaloisesti, makoili itsekseen. Toiset lampaat, jotka aiemmin olivat mukautuneet sen hidastuneeseen kulkuun, menivät menojaan. Tiesin, että nyt on aika.

Odottelimme Ulpukan kanssa pihassa noutoautoa, Ulpukka makasi maassa ja minä istuin sen vieressä. Ulpukka ei ole koskaan ollut syliin tunkevaa tyyppiä. Nyt se laski päänsä syliini. Katsoimme toisiamme ja sanoimme kiitokset ja jäähyväiset.

Yhdeksän vuottasitten Ulpukka tuli meille ja oli heti koirien lammas. Kuvassa Nukan ensi tervehdys.

Vierailevia ihmisiä Ulpukka kaihtoi, mutta vierailevia eläimiä ja lauman uusia jäseniä se oli ensimmäisenä tervehtimässä.

Kissat Ulpukka kesytti kavereikseen. Tässä Lallin kanssa.

Koiran pennun  (tässä Takku) kasvattajana Ulpukka oli järkähtämättömän rauhallinen.

Ystävän muistolle.