lauantai 2. kesäkuuta 2018

Kesäistä



Täydessä kesässä elellään.

















Kukkaniityillä kävellään.





















Takku vetää perässään pitkää narua, ihan laillisuuden vuoksi.














Toukokuun lopulla kävimme kaveroimassa Liperin päiväkotilaisia. Alussa oli mukana 5 valkoista koiraa ja yksi valkoinen alpakka. Onneksi mukaan liittyi vielä yksi musta ja yksi ruskea koira - "etteivät lapset saaneet käsitystä että kaikki eläimet ovat valkoisia!"
Aika kului rattoisasti ja rapsutuksia riitti. Takun tosin täytyi välillä sanoa muutama huomautus sille alpakalle. Alpakka ei välittänyt Takun toimista, katsoi vain halveksivasti ja jatkoi seurustelua ihmisten kanssa.






Viime viikonloppuna kierrettiin Kalliojärvi porokoirain ja emäntänsä kanssa. Mukava retki lämpimässä kesäsäässä.

Noin matkan puolivälissä ihmiset halusivat istua ja levähtää. Koirat sen sijaan halusivat juosta ja riehua tasaisella pikkusuolla. Päästettiin ne irti - eikä uupumuksesta ollut jälkeäkään.











Retken päätteeksi kahviteltin laavupaikalla. Tulta ei tehty koska koko maa oli  (on edelleen) tulentekokiellossa.











(Kuva Tassun emäntä)






 














2 kommenttia:

  1. Kuulin, että teille saattais tulla koiravauvoja (pieni maailma...). Olet varmaan ajatellut sijoittaa yhden?????????

    VastaaPoista