sunnuntai 4. elokuuta 2013

Opiskelua

Olimme iltakävelyllä porokoiraporukassa. Takku ei ole vielä tottunut poikain haukuntaan. (Nukka haukkuu varoitus- ja karkoitushaukkuja, jolloin Takku pinkoo sisälle turvaan.) Kaikki sujui hyvin ja Takku kulki ihan reippaasti mukana sekä suoritti jo perinteeksi muodostuneen veteen putoamisen, tällä kertaa jokeen. Meitä koirien emäntiä huvittaa, kun Takku-tyhmeliini luulee että Aihki ja Nukka ovat ne kiltit koirat, joita voi seurailla ja joihin voi turvata. Ja että Raiku, kiltteyden perikuva, on pelottava. Tällä kertaa Aihkilla oli jokin tärkeä keppi vahdittavana. Takulla ei ollut vaikeuksia tulkita häipymiskäskyä. mutta Aihkihan on kaikkien pentujen idoli, jonka vaikuttavuus vain kasvaa ärinästä. Kun vieraat olivat lähteneet, päästin koirani vielä ilta-asioille pihaan. Takku otti kepin suuhunsa, makasi maassa ja urisi (ei ketään lähimaillakaan). Urisi hiljaa, kallisteli päätään kuin olisi kuullostellut, urisi taas vähän. Se vaikkutti aivan siltä kuin olisi salaa harjoitellut mahtavien koirien elkeitä. Mistään tavarasta se ei ole murissut vielä kenellekään.

Lammaspaimennusta Takku on ryhtynyt harjoittelemaan, siis omatoimisesti. Se hyppii ja kiertää Esmeraldaa aivan villinä. Esmeralda ei pidä siitä,se yrittää pakoon (puutun asiaan, ei huolta). Takku yrittää samaa Nippanapalle. Nippanappa ei pidä siitä, vaan yrittää puskea Takkua (puutun asiaan, ei huolta).

Ulpukka sen sijaan ei häiriinny villoissa roikkuvasta pikkukoirasta. Unelma taas ei ole kiinnostunut koko oliosta, joten ei synny  seurustelua eikä konflikteja.
Rikka on rauhallisen kiinnostunut Takusta, josta on seurauksena se, että saan vahtia  ettei Takku mene Rikan jalkoihin.
Edithin ja Takun yhteiselo alkaa sujua. Kiitos Edithin, joka pysyttelee rauhallisena Takun läsnäollessa. Päiväunetkin on nukuttu yhdessä: Edith nojatuolissa ja Takku tuolin vieressä.
Mutta Lalli huolestuttaa kovasti.


Nukka on uskomattoman kärsivällinen Takun kanssa. Enpä olisi uskonut että joku päivä sanon mielessäni  Nukalle : pidä puolesi, ärise sille. Tokihan Nukka pitää puolensa tärkeissä asioissa: ruoka, oma rauha illalla ja jokin muu asia. joskus mitätön tikku pihassa, joskus joku lelu, joskus muuten vaan.











Käytiin tänään Ukkolaavulla.
Takku ei pudonnut laiturilta.


Koirat myöskin kahlailivat vedessä, rämpivät metsässä, mutta kamerasta loppui akku.
Ja Nukka suoritti myös tavaran etsimisen ja tuomisen metsästä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti