perjantai 23. elokuuta 2013

Räiskettä

Tämä on ällötarina, voi hypätä suoraan kuviin.
Toissa yönä heräsin oksentelun ääniin. Koitin paikantaa onko Nukka - jaa jaa ainahan koirat oksentaa. Vai onko Takku -apuva mikä sillä pienellä! NoTakkuhan se oli. Päästin sen oksennuksen täyteisestä häkistä ja se juoksi ja pruittaili pitkin kamaria - mikä ripuli! Työnsin Takun kurkkuun maitohappobakteeripillerin. Tulipahan kamari pestyä. Asetuttiin uudestaan nukkumaan. Aamulla on pennun maha vielä ihan kuralla, joten aamupalaksi pilleri sekä kauralimaa ja raejuustoa. Aamukävelylle en laittanut edes saappaita jalkaan, kun arvelin että pentuparka on aivan voipunut ja tehdään tosi lyhyt kävely. Olin tietenkin väärässä. Takku pinkoi täysillä tiellä ja tien vierillä. Päivän menyy oli kuitenkin kauralimapuuroa ja raejuustoa. Siis Takun. Nukka söi lampaansisäelinpuuroa. ( Jota Takku oli selvästi saanut sen toisen lusikallisen liikaa edellisenä iltana.) Emäntä söi perunaa ja kalkkunaa, kerrottakoon tasapuolisuuden vuoksi.
Illalla Takun vaivat olivat ohi.

Takku siis kasvaa ja virtaa riittää. Ei riitä enää tunnin kävely/juoksulenkki sen tainnuttamiseen. Onneksi on Nukka talossa.























2 kommenttia: